Sanansaattajan murenia

Hetki ennen ensiunta aamun sarastaman, mä löysin valveen viime hetkes olennonkin tuon, se viestiänsä kantaa ja toiseen maahan matkaa, vaan huikkaiseekin liidostansa sanaparin tuohon.

"Tänään mä sinulle kannan

jo kultaakin kirkkaamman annan -

Tuon sielustain avaimen uuden.

Sen kaipuusta aamun toi tuulet,

se laulusta enkelten on.

Vain yksi sen pudottaa saattaa,
se yksi vain kadottaa sen -

On sananen valkoisen valheen,

koi sydämen synkimmän suon.

Jos puhtaammaks elosi halaat,

niin kasvosi kirkasta näin -

ain syömmestä pienestä avaat,

sen kirkkaimman lapsesi näyn. "

Yötäni astuin - harvaa askelta....

Yössä kuulaassa jalkani astui, untani vartoovaa polkua kävin. Usva kylmästä nousi , pimeä viittaansa lehautti.. Vain kaukainen kutsu yökehrääjän soi sieluni kammioihin..

Yhtäkkiä varjoista astui hiljainen yönkulkija - muukalainen, mutta ystävällinen ilme kasvoillaan ja sanoi:

"Rakkaus on kannustin ,se on voima, se on elämä - rakkautta ei voi ottaa - se ansaitaan vilpittömällä sydämellä, niin että se kasvaa sinuksi, sinun tieksesi. Sinun sanasi sävel on sydämesi syvyys, säkeet sen puhtaudesta viitoittavat elämäsi koko kaaren. Pienet ilot, suuret surut - kaikki on rakennettu tietäsi varten. Avoin silmä näkee kaikesta jyvät - avaimet seuraaviin askeliin. Puhdista sielusi viitta - kulkusi keskelle tietä aseta, niin sinun on helpompi taivaltaa. Ja yösikin on valvetta valoisampi."

Hipaisi matkalaisen katse vain ja haihtui menneeseen. Enkä enää ollut yksin.

Osin matkalla eteenpäin

Uusi polku aamujen hämäristä noruu usvaisena tietoisuutena ymmärrykseni alussa. Matkalla luutuneena vastaanharova tietoisuuteni yrittää selvittää unelmien sulkiaan uutta lentoaan varten. Uusia muistoja keräten tajuntain yrittää hahmottaa horisontin.

Kaukana piirtää valo viivaa silmieni seurata, iäisesti karaten.

Yö vain paistaa selkääni. Ei tähtien valoa - ei kuun kutsuvaa tietä.

Tästä minä voin lähteä vain eteenpäin. Eikä kukaan voi estää kulkuani. Vaikka muistoni murentaisivat sieluni unelmat, ei tahtoni lopu tähän päivään.

Pieniä palasia matkalla tulevaan ovat kehtoni jäänteet aamuni unesta tähän päivään saakka.

Nyt

Tälle päivälle on synnytetty ajatus. Pienet jalat ovat kuljettaneet sitä kaukaa unelmien kutsumina ja se on päättänyt ottaa paikkansa maailman areenalla. Epäuskon ja halveksunnan myrskytuulet olivat yrittäneet nujertaa sitä matkalla, mutta ajatus ei ole vaipunut epätoivoon tai unhoon.

Sillä sen on jano.. Totuudenjano! Se piiskasi ajatuksen lentoon etsimään yhä kauempaa ja kauempaa - sysiunholoiden takamailtakin. Elämänvirrasta karanneita tuntojenpurosia vaelsi sen reitin poikki vahvistaakseen pienen kulkua. Pikkuhiljaa ajatukselle alkoi kehittyä ensimmäinen tietoinen aatos - sana!

Ajatus huomasi itsensä ja välittömästi tiedosti ympäristössään lymyilevän itsensä lukijan. Ajatus tuli luoksesi ja kertoi pienillä sanoilla, mutta varmasti ja päättäväisesti synnyinsijansa ja nimensä.

Ja se on tässä. Sen nimi on Nyt.

Nyt kysyi sinulta: "Oletko sinä Totta?"